Riittääkö rahat liiketoimintasi pyörittämiseen?

Julkaistu: 20.12.2018

Aiheet: Blogi . Talous / HR

« takaisin lemonnews etusivulle

Pauli Siirtola

Pauli Siirtola

Toimin Lemonsoftilla tuotehallintajohtajana, sekä Lemonsoftin tietosuojavastaavana. Olen työskennellyt suomalaisten PK-yritysten kanssa yli 15 vuoden ajan kehittäen toiminnanohjausratkaisuja. Pitkän tähtäimen tavoitteeni on yrityksen arvontuotantoketjuun liittyvien tietojen käsittelyn täydellinen automatisointi. Siinä matkan varrella syntyy myös yritysten verkottumisessa tarvittavia alustoja ja työkaluja. Yksin pärjää harva, yhdessä pärjää kaikki!

money-2180330_1920Arvontuotantoketju sitä ja arvontuotantoketju tätä. Joskus tuntuu, että PK-yritys on paremminkin ravintoketjussa, eikä arvontuotantoketjussa. PK-yritys on yleensä siinä ketjun keskivaiheilla, mikä tarkoittaa sitä, että omaa katetta halutaan syödä niin alhaalta kuin ylhäältä päinkin. Toimittaja tai alihankkija haluaa laskuttaa vähän enemmän ja asiakas haluaa maksaa vähemmän. Ja asiakas on monesti sen verran isompi, että pystyy omalla vipuvoimallaan sanelemaan asioita sen verran,
ettei kauppojen teko ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka volyymia saattaakin syntyä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että maailmassa on aivan liian paljon rahaa. Ainakin sitä tyrkytetään lainaksi niin paljon, että näin voisi luulla. Mikäs siinä, jos sattuu olemaan investointien rahoittamiselle tarvetta. Korot sukeltavat edelleen, ja vaikka pankkimaailma jo varoittelee korkojen valtavasta noususta, se ei ainakaan tällaiselle 90-luvun alun kokeneelle tunnu miltään. Silloin korot huitelivat yli 15 prosentissa, mutta nyt ei minkään järjellisen asiantuntemuksen mukaan mennä tuollaisiin sfääreihin sitten, kun Euriborit jonain päivänä pomppaavat nollan yläpuolelle.

Investointeja tehdään kuitenkin harvemmin, eikä yrityksen pyörittämisessä tarvittavaa käyttöpääomaa oteta lainana ja isoina kertaottoina. Käyttöpääomaa pystyy pienentämään monella tavalla, mutta iso osa rahasta sitoutuu päivittäin siihen kohtaan, kun tavara on lähtenyt, mutta raha ei ole vielä tullut tilille. Yleensä tarve on saada kassaan sen verran tulevaa rahaa, että sillä pystytään kattamaan lähiaikojen menot. Joskus tämä saattaa olla hankalaa, jos ostoja pitää pystyä tekemään hyvissä ajoin, ja omien myyntilaskujen maksuajat joudutaan pitämään pitkinä esimerkiksi asiakassuhteesta johtuvista syistä.

Yrityksellä on mahdollisuus nopeuttaa kassan kiertoa muuttamalla laskusaatavat rahaksi nopeammin kuin asiakas suorittaa laskunsa.

Myyntilaskuja vastaan tai myyntilaskut myymällä on mahdollista hakea rahoitusta monestakin lähteestä. Perinteisesti rahaa on haettu aina pankista. Se on luontevaa, koska pankithan sitä rahaa käytännössä hallinnoivat. Pankkien rahoituspalvelut ovat kehittyneet ja tarjolla on myös ratkaisuja päivittäiseen rahoittamiseen factoringin muodossa. Pankki on helppo kumppani tässä kohtaa, koska yrityksen vakavaraisuus yms. asiat ovat jo tiedossa. Liikesuhdekin on ehtinyt vakiintua vuosien varrella. Factoringissa on kuitenkin oma jäykkyytensä. Pankki monesti ehdottaa, että kaikki laskut laitetaan factoringiin, tai jos ei laiteta, ainakin palvelusta veloitetaan jonkin kiinteän limiitin mukaisesti joka kuukausi, vaikka tarvetta rahoitukselle ei olisikaan.

Jokin edellisessä ei täsmää. Maailmassa tuntuu olevan rahaa, mutta silti siitä pitää maksaa, vaikka sille ei olisi välitöntä tarvetta. Tämä ei tunnu nykyaikaiselta, jos miettii tämän päivän mahdollisuuksia. Rahoituksen tarjoaminen avautui pari vuotta sitten mahdolliseksi myös muille kuin pankeille ja se kannattaa ottaa huomioon. Kannattaa siis etsiä palvelua, joka pystyy muuttamaan myyntilaskut rahaksi nopealla aikataululla, vain silloin, kun siihen on tarvetta, ja edullisesti. Eikä yhtään haittaa, jos rahoituspalvelun käyttö on helppoa, tai jos sen pystyy jopa automatisoimaan osaksi myyntireskontran hoitoa.

Ai niin, meiltähän tällainen löytyykin, nimittäin Lemonsoft Rahoitus. Helppo käyttää, koska se on täysin integroitu Lemonsoft Laskutukseen ja myyntireskontraan. Käyttää voit silloin, kun tarvitsee, ja rahat ilmestyvät tilille 0-3 työpäivässä. Erittäin kätevä esimerkiksi silloin, kun haluat yhden asiakkaan myyntien tuloutuvan kassaan nopeammin kuin mitä laskun eräpäiväkentässä lukee. Tai miksei vaikka kaikkien asiakkaiden myyntien. Palvelun käyttöönoton yhteydessä voit valita, käytätkö laskurahoitusta, vai myytkö myyntilaskut rahoitukseen, jolloin myös luottotappioriski siirtyy rahoittajalle ja saat laskut pois myyntisaatavistasi. Rahoituksesta maksettava provisio on markkinoiden edullisimpia, joten kulupuoli ei muodostu ongelmaksi. Eikä tässä rahoituksessa ole piilokuluja, vaan maksat siitä, mitä käytät. Et mistään muusta.

Tutustu Lemonsoft Rahoitukseen. Lemonsoftiin täysin integroidun rahoituspalvelun tuottajana toimii Ropo Capital, joka rahoittaa suomalaisten yritysten päivittäistä toimintaa miljoonilla euroilla joka kuukausi.

« takaisin lemon news etusivulle

Pauli Siirtola

Pauli Siirtola

Toimin Lemonsoftilla tuotehallintajohtajana, sekä Lemonsoftin tietosuojavastaavana. Olen työskennellyt suomalaisten PK-yritysten kanssa yli 15 vuoden ajan kehittäen toiminnanohjausratkaisuja. Pitkän tähtäimen tavoitteeni on yrityksen arvontuotantoketjuun liittyvien tietojen käsittelyn täydellinen automatisointi. Siinä matkan varrella syntyy myös yritysten verkottumisessa tarvittavia alustoja ja työkaluja. Yksin pärjää harva, yhdessä pärjää kaikki!