Vaihde: 010 328 1000

Service Desk: 010 328 1010

Tuotannonohjauksen muutos

Julkaistu: 16.02.2021

Aiheet: Blogi . Logistiikka / Teollisuus

« takaisin lemonnews etusivulle

Matti Mikkola

Matti Mikkola

Olen työskennellyt tuotepäällikkönä ja key account managerina tuotannollisten yritysten parissa viime vuodet. Kokemusta pöydän toiselta puolen on yrittäjänä konsultoimassa ja soveltamassa erpin toimintoja käytäntöön. Kirkkaana ajatuksena on ollut aina auttaa asiakasta menestymään ja luoda järjestelmäympäristö, joka tukee menestystä ja kasvua. Tyytyväinen asiakas kertoo onnistumisesta muillekin ja tulee takaisin kehittäessään toimintaansa.

Tilaa uutiskirje!

tuotannonohjausKun yritys kasvaa pienestä isoksi, tulee monta asiaa eteen. Sen lisäksi, että pitää löytää osaavaa porukkaa töihin, pitää jotenkin osata tehdä oikeita päätöksiä tuotteista ja niiden hinnoittelusta, laitteiden ja tilojen hankkimisesta ja monesta muusta asiasta. Tyypillisesti ensimmäisenä liikkeenjohtamisen työkaluna toimii Excel, jolla pystyy pyörittämään numeroita kätevästi. Excel ei kuitenkaan tuota päätöksentekoon reaaliaikaista tietoa siitä, mitä yrityksessä tapahtuu, tai mitä on tapahtunut aiemmin.

Olen tässä vuosien varrella nähnyt tämän kuvion monesti. Pienestä isoksi kasvavan yrityksen vetäjä osaa useimmiten hyvin yrityksen leipäpuun, eli sen, mistä yritys saa kirjoittaa asiakkailleen laskuja. Johtaminen tapahtuu työn lomassa ja työn kautta, mutta jossain kohtaa mennään sen rajan yli, kun kaikki ei enää pysy näpeissä ja Excel-taulukoita alkaa olla liikaa. Tilanne pitää ratkaista jotenkin, mutta ratkaisun hakeminen tuntuu hankalalta. Pelko pois, kerron seuraavaksi osiksi purettuna miksi ja miten tilanne kannattaa ratkaista yhdellä kertaa.

Kun käytössä on oikeanlaiset työkalut, tuotannonohjauksessa kirjattu työhön käytetty todellinen aika ja materiaalikulutus antavat pohjan tuotteen hinnoitteluun ja jälkilaskelmiin. Todelliset valmistuskustannukset ovat selvillä. Työajan leimaaminen tapahtuu luontevasti työ aloitettaessa ja valmistumisen yhteydessä, ja mahdolliset poikkeamat kirjataan saman tien. Laaturaportointi sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön syntyy samalla.

Koska emme elä täydellisessä maailmassa, tuotannon haaste tilauspohjaisessa tuotannossa on monesti se, että pystytäänkö toimittamaan – vastaus yleensä on, että pitää pystyä. Tuotannonohjauksella työt ajoitetaan uudelleen tai siirretään haluttuun paikkaan Gantt-kaaviossa. Kokonaisprosessi ohjelmistolla hoidettuna minimoi jatkuvat selvittelyt. Resurssit voidaan hyödyntää täysimääräisesti; koneiden kuormitus ja henkilöstön tarve on hallinnassa. Valmistamisen ja toimituksen ajoittaminen tuoterakenteen perusteella tehostaa resurssien käyttöä ja varmistaa toimitusajassa pysymisen. Vastaa kysymykseen ”missä ollaan menossa” näkyy koko ajan. Kuormitus- ja Gantt-kaaviot pelkkien numeroiden lisäksi antavat visuaalisen kuvan kuormituksesta. Ostotyökalulla sekä tuotannon tarve, että varasto-ohjautuvien tuotteiden saatavuus ovat nähtävissä ja hallittavissa. Materiaalitarve on selvillä – ei enää ostojen tilan selvittelyä.

Kun omat kädet eivät riitä, tai ei ole muuten järkevää yrittää tehdä kaikkea itse, tarvitaan alihankkijoita. Jos yhteistyöstä halutaan tehokasta, alihankinnan tilaamisen tulee hoitua suoraan käynnissä olevalta työltä ja alihankinnan tilaa pitää molempien osapuolten pystyä seuraamaan reaaliaikaisesti. Tämäkin on nykyään täysin mahdollista.

Muistan erään oman digiloikkansa tehneen yrityksen vetäjän kommentin, kun tapasimme vuosia myöhemmin: "Menimme samalla porukalla monta vuotta, vaikka liikevaihto kasvoi todella paljon. Kyllä muistan, että monta vuotta sitä mietti, että miten näitä oli ennen aikaa tehdä.”

Yksi järjestelmä – Lemonsoft, jossa tuotannonohjaus on saumaton osa toiminnanohjausta.

Lue teollisuuden haasteiden ratkaisemisesta lisää teollisuuden oppaastamme >>



Oletko hankkimassa ensimmäistä toiminnanohjausjärjestelmää? Kenties vaihtamassa vanhaa uuteen ja ehompaan?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Ota yhteyttä

« takaisin lemon news etusivulle

Matti Mikkola

Matti Mikkola

Olen työskennellyt tuotepäällikkönä ja key account managerina tuotannollisten yritysten parissa viime vuodet. Kokemusta pöydän toiselta puolen on yrittäjänä konsultoimassa ja soveltamassa erpin toimintoja käytäntöön. Kirkkaana ajatuksena on ollut aina auttaa asiakasta menestymään ja luoda järjestelmäympäristö, joka tukee menestystä ja kasvua. Tyytyväinen asiakas kertoo onnistumisesta muillekin ja tulee takaisin kehittäessään toimintaansa.

Tilaa uutiskirje!