Asiakastarina: TietoAkseli Group Oy

Julkaistu: 18.10.2024

Aiheet: Asiakastarinat . Tilitoimistot

Lemonsoft on tärkeässä roolissa TietoAkselin liiketoiminnassa – ”Lemonsoftin ERPin avulla tavoittelemme isomman pään asiakkaita”

TietoAkseli Group Oy:n asiakaskuntaan kuuluu niin yksittäisiä yrityksiä kuin isoja konserneja. Isojen asiakkuuksien kohdalla tarvitaan ratkaisua, joka yhdistää eri taloushallinnon toiminnot saman kokonaisuuden alle, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Juha-Pekka Orava.

Ei ole sattumaa, että TietoAkseli on toiminut Lemonsoftin tilitoimistokumppanina jo usean vuoden ajan.

Lemonsoftin avulla tavoitellaan isompia asiakkaita

TietoAkselin ja Lemonsoftin yhteistyö on kestänyt jo pitkään.

Valitsimme kompaktin ohjelmistokokonaisuuden, minkä päälle lähdettiin rakentamaan omaa palveluliiketoimintaa. Lemonsoftin ERPin avulla tavoittelemme isomman pään asiakkaita. Isommat asiakkuudet tarvitsevat oikeasti ERPiä. Jotta esimerkiksi varaston- ja projektinhallintaa voidaan yhdistää muihin toimintoihin, tarvitaan sellainen ohjelmisto, jossa kaikki ominaisuudet ovat saman tehokkaan toiminnanohjausjärjestelmän alla.

Suurimpien asiakkaiden joukossa onkin useita Lemonsoftia käyttäviä yrityksiä. Lemonsoft on siis tärkeässä roolissa TietoAkselin liiketoiminnassa.

Oma Lemon-tiimi pitää huolta isoista asiakkaista

Meillä on osaamista Lemonsoftiin tosi paljon. Meillä on isoja asiakkaita, joista me haluamme pitää huolta. Sitä varten meillä on iso Lemon-tiimi. Me pystymme esimerkiksi rakentamaan prosesseja ja käynnistämään palkkoja - tuemme asiakkaan liiketoimintaa. Kun kaikki on samassa, on aika paljon helpompaa.

Erityistä kiitosta TietoAkseli on saanut asiakkailtaan käyttöönottoprosesseista. Käyttöönoton NPS onkin peräti +64. Koska Lemonsoftin käyttöönotto on tarkoin määritelty, kaikki tehdään kerralla oikein, Orava kertoo. Jokaiselle käyttöönotolle nimitetään projektipäällikkö, sekä palveluliiketoiminnasta, palkoista, ja kirjanpidosta vastaava henkilö.

Taloushallinnon prosessien laadun takana on TietoAkselilla ISO 9001 -standardin mukainen laadunhallintajärjestelmä. Standardointi ja säännölliset auditoinnit kertovat, että taloushallinnon prosessit ovat kunnossa, toteaa Orava.

Kaikki voittavat, kun kumppanuus toimii

Lemonsoftin tilitoimistokumppanuuksista vastaava Anssi Köykkä-Luopa kehuu TietoAkselin ohjelmisto-osaamista.

TietoAkselin laajasta asiakaskunnasta löytyy eri tyyppisiä aloja. Toiset ovat asiantuntijayrityksiä ja toiset harjoittavat projektiliiketoimintaa tai tarvitsevat varastohallintaa. TietoAkselilla on laaja osaaminen Lemonsoftiin joten asiakas hyötyy ohjelmistosta parhaalla mahdollisella tavalla.

Orava puolestaan kiittelee yhteistyötä Lemonsoftin kanssa.

Meillä on yhteinen task - vahva halu kasvaa, pitää asiakkaat tyytyväisinä ja toimia yhteistyössä. Kun siinä onnistutaan, molemmat voittaa.

 

TietoAkseli logo

 

TietoAkseli Group Oy on suomalainen asiantuntijayritys, joka tarjoaa talous- ja henkilöstöhallinnon, tilintarkastuksen ja yritysjärjestelyiden ratkaisuja ympäri Suomen.

Yrityksen liikevaihto on noin 22,5 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 300 asiantuntijaa.

https://www.tietoakseli.fi/

TietoAkselin ja Lemonsoftin edustajat pöydän ääressä