Digitalisaatio: tulevaisuuden komentaja, kollega vai kättä pidempi?

Julkaistu: 17.04.2019

Aiheet: . Blogi

MyLemon käyttäjäpäivät 3.4.2019

Millaisilla ennakko-odotuksilla osallistuisit ohjelmistotalon järjestämään asiakaspäivään, jonka ohjelmaan sisältyy keskustelua mm. tekoälystä, robotiikasta ja digitalisaatiosta? Täysin avoimin mielin suhtautuminen voi olla haastavaa, sillä aiheista on kirjoitettu ja puhuttu jo useita vuosia. Erilaiset mediajulkaisut, tuttavilta kuullut kokemukset, olemassa olevat ratkaisut ja mahdollisesti jopa leffojen tarinat saattavat vaikuttaa näkemyksiimme.

Siinä missä viimeksi mainittuun lähteeseen nojaava kuulija olisi jännittänyt, milloin lavalle hyökkää terminaattori kaukaa tulevaisuudesta -vaatien lopettamaan tekoälyn kehittämisen heti- osuvat monen epäilykset maanläheisimpiin aiheisiin. ”Kuinka moderni teknologia tulee muuttamaan minun arkeani? Tarvitaanko panostani enää muutaman vuoden päästä? Onko lapsillamme enää tulevaisuudessa töitä?”

Lemonsoftin MyLemon 2019 -käyttäjäpäivän pääaiheena oli Tekoäly toiminnanohjauksessa. Keynote-puheenvuorosta vastannut Heikki Sassi Futuriotilta huomioi esityksessään alan tiedostavan tekoälyyn kohdistuvat ennakko-oletukset. Sille, joka suhtautuu epäileväisesti tuomiopäivään, jolloin tekoäly saapuu, voidaan helpotus tarjota saman tein. Tekoälyn keskiössä on koneoppiminen, joka on jo nyt osana arkeamme. Sassin esittelemät esimerkit: roskapostisuodatin, puheentunnistus ja tuotesuosittelut ovat monelle tuttuja. Mutkat oiottuna, jos sietää ajatuksen siitä, että lähikauppa tarjoaa lemmikinomistajaksi analysoimalleen asiakkaalle koiranruokaa etuhintaan, ei muutakaan päivittäin kohtaamaamme tekoälyä tarvitse jännittää.
tekoaly futuriot

Kuva: Tekoälyn hyödyntäminen toiminnanohjauksessa / Heikki Sassi. © Futuriot Oy


Skeptinenkin siis todennäköisesti hyväksyy sen, että koneoppimisen myötä käyttäjälle pyritään tuomaan hyötyä. Tuskin ketään haittaa, mikäli yksittäisen hotellivarauksen jälkeen alkanut agressiivinen tarjousspämmi päätyy päivittäisen poistamisen sijaan itsestään roskapostiin (etenkin jos käyttäjä ei ole vielä löytänyt ”unsubscribe”-napin autuutta).
Mutta entä työelämän muuttuminen? Futuriotin Heikki Sassi mainitsi esityksessään tekoälyn saavuttavan tämän hetkisten ennusteiden mukaan oman päättelykykymme parinkymmenen vuoden päästä. Saako taistelu halutusta työpaikasta uudet raamit, kun yksi kilpailevista CV:n lähettäjistä onkin sekunnissa vuosien datan analysoiva robotti?

Lemonsoftin tuotehallintajohtaja Pauli Siirtola tarttui aiheeseen esitellessään ammatteja, jotka ovat jo saaneet jääneet jäädä historiaan kehityksen myötä. Tuskinpa aikanaan tärkeää ”manuaalisen herättäjän” työtä aamuvarhain tehnyt yrittäjä osasi iloita herätyskellon tuomasta helpotuksesta, joka merkitsi hänelle tulolähteen loppua. Niinikään, aikanaan jään myynnillä vaurastuneet kauppiaat manasivat varmasti avoimesti heidän markkinoilleen iskeneitä jääkaappeja ja kompressoreita.

digitalisaatio pauli
Kuva: Joko kaikki prosessit on digitalisoitu? / Pauli Siirtola. © Lemonsoft Oy


Kuten esityksestä saatiin kuulla, kiertävän herättäjän tilalle saatiin uusia työpaikkoja kelloseppien myötä ja jäähdytysteknologiakin tarvitsee tekijänsä. Vaikka metallirattaat raksuttavat enää yhä harvemman yöpöydällä, tarvitaan tänä päivänä älykellomarkkinoiden osaajia ja tuotesuunnittelijoita. Kone ei myöskään osaa sanoa miltä kello tuntuu fyysisesti ranteessa, mitä mielikuvia muotoilu käyttäjässään herättää ja onko herätysääni lempeä vai rasittava. Jos mietitään esityksen otsikkokysymystä ”Joko kaikki prosessit on digitalisoitu?”, on vastaus uskoa antava : ”WEF:in (Maailman talousfoorumi) ennusteen mukaan tekoäly vähentää globaalisti 75 miljoonaa työpaikkaa, mutta tuottaa samalla uusia 133 miljoonaa 2030 mennessä.”

Ajatusmaailmaa on helpompi laajentaa, kun ennakkoluulot tulevat kohdatuiksi ja uhkia pohtivat kysymykset käsitellyiksi, esimerkiksi historiaan peilaten. Dialogin edetessä saattaa kääntää huomaamattaan uhat mahdollisuuksiksi: miten digitalisaatio voisi parantaa toimintaamme jo tänään? Oli asenne varovaisen varautunut tai avoimen innostunut, on joka tilanteessa hyvä ottaa pari askelta poispäin ja katsoa omaa työpistettä pienen perspektiivin päästä. Onko jokin osio omassa päivässä ”jään myymistä”, kun asian voisi tehdä sujuvamminkin? Hyvässä tapauksessa pienikin arkeamme helpottava toteutus voi vaatia teknologiaa, joka tarjoaa töitä monelle tulevaisuuden toteuttajalle.