Ota allianssin hyödyt omiin projekteihisi

Julkaistu: 03.02.2022

Aiheet: Blogi . Resurssien- ja projektinhallinta

« takaisin lemonnews etusivulle

Sami Eromäki

Sami Eromäki

Toimin Lemonsoftilla rakentamisen ja projektiliiketoiminnan toimialajohtajana. Asiakaskeskeisyys, läpinäkyvyys ja luottamus ovat keskeiset arvot jotka näkyvät työpäivissäni. Entisenä yrittäjänä koen tärkeäksi olla helpottamassa ja edesauttamassa asiakkaidemme liiketoimintaa. Vapaa-aika kuluu perheen ja perinnerakentamisen parissa.

raksapieniSuurissa rakennushankkeissa, kuten esimerkiksi Vaasan Keskussairaalan H-talon uudisrakennuksessa, sovelletaan allianssimallia. Itse kirjoitan allianssista teoriapohjalta ja osaltani välillä ihmettelen, miksi malli on rakennusalalla keksitty vasta nyt. 

Avainsana allianssissa on yhteistyö kaikkien rakentamiseen osallistuvien tahojen kesken. Kauheasti ei tarvitse yllättyä, että yhteistyöllä tulee hyviä lopputuloksia. Monet allianssihankkeet valmistuvat aikataulussa tai jopa ennen ja pienemmällä budjetilla mitä siihen varattiin. Joskus ihmettelin ääneen budjetin asettamista, budjetin alitusta ja bonuspalkkion määräytymistä. Budjettihan määräytyy rakentamisen kustannuksista. Jos tekijät on valittu suunnitteluvaiheessa, osallistujilla ei suoranaisesti ole tarpeena tarjota halvinta mahdollista hintaa. Hinta ei välttämättä ole se ratkaisevin tekijä mukaan pääsyssä. Reilusti hinnoittelemalla budjetti näyttää määräytyvän ylös ja täten se alitetaan aika usein näissä projekteissa. 

Allianssin yksi pääperiaate on se, että työ tehdään hankkeen hyväksi, osaoptimointia tai oman edun tavoittelua ei sallita. Tämähän on luonnollista yhteistyössä.  

Kun työtä tehdään yhteistyössä, myös läpinäkyvyys on kaiken a ja o. Yleisesti rakennusalalla tuntuu vallitsevan hyvin vahvasti kulttuuri, että mitään ylimääräistä ei kerrota tilaajalle. Se toimintamalli osaltaan tuhoaa luottamusta alaan ja mahdollistaa keinottelun. Onneksi edelläkävijöitäkin löytyy ja läpinäkyvyys asiakkaalle on mahdollistettu. Itse koen sen tuovan luottamusta ja mahdollistavan pidempiaikaisen suhteen tilaajan ja urakoitsijan välillä. 

Läpinäkyvyyden saavuttamiseen tarvitaan luonnollisesti erilaisia yhteistyön muotoja. Allianssiprojektissa voidaan käyttää yhteistä projektinhallintajärjestelmää ja fyysistä yhteistä työtilaa (big room) sekä katkeamattoman tiedonkulun varmistamiseksi yhteistä viestintäalustaa. Yhdessä tekemisellä saavutetaan mm. merkittäviä aikatauluetuja, pelkästään jo siitäkin syystä, että saat vastauksen ns. kollegalta samasta työhuoneesta. Normaalisti alihankintaketjun pituus on verrannollinen viivästyksen kestoon. 

Tarvitaanko allianssimallia tai virallista allianssiprojektia, että rakennushankkeesta tulee onnistunut?  

Isoissa julkishankkeissa virallinen allianssimalli on hyvä, mutta voihan pienissäkin hankkeissa soveltaa allianssimallia. Mikään ei estä tekemästä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Mikroyrityksillä tämä toimii jo nykyäänkin. Yrittäjällä on ne vakiokumppanit, joita hyödynnetään ja yhteydenpito hoituu kätevästi puhelimella. Kun yritys kasvaa, yhtäaikaiset työmaat lisääntyvät, alkaa aikatauluhässäkkä ja alihankkijat ovat hyvin usein täystyöllistettyjä muillakin työmailla. Toimiva yhteistyö vaatii hieman väljyyttä kalenteriin, muuten yhteiset työmaakokoukset ja yhteinen tekeminen ei toimi. Työkuorman ylimitoittamisen kannattavuutta voidaankin pohtia siitä näkökulmasta, että tehdäänkö vähemmän työmaita loistavaan lopputulokseen vai rimaa hipovalla laadulla enemmän. Jälkimmäisessä usein konkretisoituu takuuajan korjausvelvollisuudet. 

Tilaaja luonnollisesti määrittelee laadun, mutta sanomattakin on selvää, että asiakkaan odotusten ylittäminen tuo jatkotilauksia ja puskaradion levittämä sana hyvästä toimijasta leviää. 

Seuraavassa blogissa käsittelen asiakaskokemusta rakentamisessa. Saat muutamia yksinkertaisia vinkkejä, miten parannat asiakaskokemusta helposti.

« takaisin lemon news etusivulle

Sami Eromäki

Sami Eromäki

Toimin Lemonsoftilla rakentamisen ja projektiliiketoiminnan toimialajohtajana. Asiakaskeskeisyys, läpinäkyvyys ja luottamus ovat keskeiset arvot jotka näkyvät työpäivissäni. Entisenä yrittäjänä koen tärkeäksi olla helpottamassa ja edesauttamassa asiakkaidemme liiketoimintaa. Vapaa-aika kuluu perheen ja perinnerakentamisen parissa.