Team Mark Oy

Julkaistu: 20.04.2018

Aiheet: Asiakastarinat . Tukkukauppa

Kotimainen liikelahjoja sekä yritysvaatetuksen tuotteita tarjoava Team Mark Oy on tehnyt yhteistyötä Lemonsofin kanssa vuodesta 2015. Toimitusjohtaja Stenka Heino kertoo, että ennen Lemonsoftia yrityksessä ei ollut kokonaisvaltaista toiminnanohjausjärjestelmää, vaan operatiivinen työ tehtiin mm. erillisen laskutusohjelman sekä CRM-työkalun kanssa.

”Uutta järjestelmää harkitessamme ajatuksena oli, että ERP:n tulee pystyä yhdistymään meidän nettisivuihimme ja myös verkkokaupat pystyttäisiin integroimaan mukaan”, Heino avaa hankintapäätöksen taustoja. Team Mark Oy:ssä perehdyttiin n. viiteen eri ERP-järjestelmään ennen lopullista ratkaisua. ”Loppupeleissä Lemonsoftin järjestelmä tuntui toiminnoiltaan meille sopivimmalta, kun vaakakupissa oli kustannukset vs. toiminnallisuus. Arvostamme myös ohjelmassa olevaa kasvunvaraa, sillä emme ole vielä ottaneet kaikkia toimintoja käyttöön.”

 

teammarkoy_stenkaheino

 

Tällä hetkellä Team Mark Oy:ssä hyödynnetään Lemonsoftin tuotehallinnan, myynnin, oston ja johdon raportoinnin työkaluja. Yrityksessä arvostetaan etenkin ohjelmiston myötä tullutta säästöä resurssien- ja ajankäytössä. ”Minulle henkilökohtaisesti raportointi edesauttaa sen, että näen muutamalla silmäyksellä kassatilanteemme sekä tilauskannan. Ohjelma on auttanut valtavasti omaa työtäni toimitusjohtajana, mutta myöskin myynnin tuen työtä”, Stenka Heino kertoo. ”Nyt kun seuraamme tuotteiden historiaa, tieto löytyy helposti ja pääsemme näppärästi eteenpäin. Lemonin myötä olemme saaneet aikasäästöä, mutta myös muuta toiminnallista säästöä.”

 

” Ohjelma on auttanut valtavasti omaa työtäni toimitusjohtajana.”
Stenka Heino, toimitusjohtaja

 

Yhteistyö Lemonsoftin kanssa on Heinon mukaan mennyt hyvin. Team Markissa ollaan oltu tyytyväisiä toiminnanohjausjärjestelmän toimittajan joustavuuteen, haluun kehittää toimintaa ja ottaa asiakkaansa toiveet huomioon. Kiitosta saa myös Team Markin oma kontaktihenkilö sekä Lemonsoftin asiakastuki. ”Lemonsoft on helposti lähestyttävä. Tämä voisi olla jollekin henkilölle, joka ei ole itse IT-alalla kynnyskysymys, mutta teidän suhteen en ole huomannut tätä ongelmaa. Oli sitten kyse tuesta tai myyntihenkilöstä.”

Pääosin kotimaan markkinoilla toimiva Team Mark Oy palvelee asiakkaitaan melko kilpailulla liikelahja- ja yritysvaatealalla. Sektorin asiakkaat toivovat innovatiivisuutta, hyvää hinta-laatusuhdetta sekä yhä enemmän myös ekologisia vaihtoehtoja. Team Mark Oy:n asiakkailla on mistä valita, sillä yritys tarjoaa kymmeniä tuhansia eri tuotteita. Asiakkaita kiinnostavia, ajankohtaisia tuotteita haetaan mallistoon jatkuvasti, mm. kansainvälisten messujen kautta. Datan määrän vuoksi niin järjestelmän ja sen käyttäjien on oltava täsmällisiä. ”Meillä on valtavasti tuotteita, erilaisia päämiehiä ja erilaisia hinnoitteluja. Tämän vuoksi täytyy olla erittäin tarkkana, kun syöttää tietoa järjestelmään.”

Markkinoilla pärjäämisen ja erottautumisen suhteen Heino on luottavainen: ”Loppupeleissä henkilökohtainen palvelu ja se miten pitää lupauksensa tulee varmasti aina pysymään ajankohtaisena. Tuskin olisimme tässä vaiheessa Lemonsoftinkaan kanssa, elleivät asiat olisi lähteneet hyvin käyntiin. On keskeistä, että olemme saaneet lunastuksen lupauksiin, joita on annettu.”

Lemonsoft mukana Team Mark Oy:n arjessa:

  • Lemonsoft säästänyt aikaa ja resursseja mahdollistamalla erilaisen datan sekä tarvittavien raporttien hyvän saatavuuden
  • Ohjelmassa kasvunvaraa ja toimintoja Team Mark Oy:n tulevaisuuden tarpeisiin
  • Team Mark Oy tyytyväinen Lemonsoftilta saamaansa asiakaspalveluun, myös IT-asioihin perehtymätön käyttäjä saa tarvittaessa tukea ns. kansankielellä
  • ”Lemonsoft on joustava, innovatiivinen sekä helposti lähestyttävä”

Team Mark Oy lyhyesti:

  • Kotimainen, vuonna 1981 perustettu perheyritys
  • Tuotteina liikelahjat sekä yritysvaatetus
  • Toimipisteet Espoossa ja Oulussa
  • Työllistää kahdeksan henkilöä
  • Lue lisää: www.teammark.fi