Lemonsoft kokemuksia: Ellego Powertec Oy:n asiakastarina

Julkaistu: 15.03.2022

Aiheet: Asiakastarinat . Logistiikka / Teollisuus

Lemonsoft lisää yritystoiminnan läpinäkyvyyttä


Ellego Powertec on käyttänyt Lemonsoftin toiminnanohjausjärjestelmää kolme vuotta. Yrityksen operatiivisen johtajan Sari Hammarin mukaan yritys otti uuden ohjelmistokumppanin, kun vanha toiminnanohjausjärjestelmä alkoi olla käyttöliittymältään ja toimintaperiaatteiltaan vanhentunut. Mittavien päivitysten tekemisen sijaan yritys päätti ottaa käyttöön kokonaan uuden ohjelmiston. Lemonsoft tarjosi yritykselle heti alkuvaiheessa heidän tarpeitaan vastaavat toiminnot.

— Jätimme porttia auki räätälöinnille, mutta huomasimme lopulta, että tietyillä asetuksilla ja konfiguroinneilla saimme alkuperäiset perusjärjestelmät toimimaan halutulla tavalla. Olemme myöhemmin ottaneet käyttöön uusiakin moduuleja, ja seuraavat ovat jo suunnitteilla.

Hammar arvostaa Lemonsoftissa erityisesti sitä, että kaikki yrityksen tarvitsemat toiminnot ovat samassa nipussa. Ennen tietoa löytyi sieltä täältä, eikä aina ollut selvää, mikä tieto on oleellista ja oikeaa. Lisäksi useat rajapinnat tekivät esimerkiksi päivityksistä työläitä ja virhealttiita.

— Nyt kaikki sujuu yhdellä ja samalla järjestelmällä. Lemonsoftin avulla saamme varmasti oikeaa tietoa jokaisen saataville. Tämä hyödyttää yritystoimintaamme, sillä esimerkiksi paikkansapitävät kustannuslaskelmat lisäävät toimintamme läpinäkyvyyttä.


Myyntitilauskohtaiset rakenteet kasvattavat tehokkuutta ja työmotivaatiota

Ellego Powertecin käyttämään toiminnanohjausjärjestelmään kuuluvat taloushallinto, kirjanpito, palkanlaskenta, osto ja myynti, reskontrat, Intrastat-raportointi, pankkiyhteydet, työajanseuranta, HR-kalenteri, asiakkuudenhallinta, tuotannonohjaus, varastonhallintajärjestelmä, poikkeamien käsittely sekä projektinseuranta. Hammarin mukaan yksi perusteellisen ohjelmistokokonaisuuden tärkeimmistä osuuksista on myyntitilauskohtaiset rakenteet – lähes jokaiselle tilaukselle tehdään yksityiskohtainen rakenne, jonka työnjohtaja ajaa tuotantoaikatauluun.

— Hankinta ostaa materiaalit tuotantoaikataulun mukaisesti. Ohjelmasta näkee myös materiaalien saapumiset ja aikataulut, joten sen perusteella tietää, miten työt kannattaa ajoittaa ja mitä voi aloittaa seuraavaksi. Tähän ollaan erityisesti tuotannon puolella todella tyytyväisiä. Se, että asentajat pystyvät katsomaan järjestelmästä materiaalien saapumisajankohdat, lisää paitsi tehokkuutta, myös henkilöstön motivaatiota ja itseohjautuvuutta.


Kotimainen, kehitysmyönteinen ja palvelualtis


Yhteydenpito Lemonsoftin kanssa toimii Hammarin mukaan hyvin. Ellegon oma Lemonsoft-yhteyshenkilö tuntee yrityksen tarpeet ja etsii vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Yhteyshenkilö on myös ottanut Ellegon kehitystarpeet hyvin vastaan, joten Hammar kokee heidän olevan aidosti mukana ohjelmistojen kehityksessä.

— Kehitysmyönteisyyden ohella arvostamme Lemonsoftin kotimaisuutta ja ohjelmistojen mukautuvuutta. Ne palvelevat pieniä yrityksiä hyvin kustannustehokkaasti, mutta uskon omien kokemustemme perusteella Lemonsoftin olevan hyvä valinta myös keskisuurille yrityksille.

Ellego Powertec on vuonna 1979 perustettu halikkolainen perheyritys, joka valmistaa teholähteitä ja erilaisia tehoelektroniikan sovelluksia vaativiin käyttökohteisiin. Tyypillisiä kohteita ovat esimerkiksi laivat, lentokentät ja voimalaitokset. Ellego työllistää n. 30 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2020 oli n. 7 milj. € https://ellego.fi/

Ellego_Logo_perus2021