Lemonsoft kokemuksia: Leomuovi Oy

Julkaistu: 22.01.2020

Aiheet: Asiakastarinat . Logistiikka / Teollisuus

Toiminnanohjauksen avulla hallittua ja kannattavaa kasvua

Leomuovi_yleiskuvaMistä tietää, että tuotantoyrityksen toiminnanohjaus on otettu käyttöön onnistuneesti?

Indikaattoreina voivat olla mm. tuotannon ohjeistuksen siirtäminen mapeista työkohtaisiin määräimiin, aikataulutuksen parempi näkyvyys tai se, kun materiaalit löytyvät selkeästi omilta paikoiltaan, eikä saldoa tarvitse arvailla.  Ennen kaikkea oikein otetuista askelista kertoo mahdollisuus ottaa vastaan enemmän töitä sekä selkeästi kasvanut liikevaihto, joka nousi monta vuotta samalla henkilöstömäärällä.

”Lemonsoftin myötä on tullut resurssien ja ajansäästöä”, kertoo Leomuovi Oy:n tuotantoinsinööri Susanna Lehtonen. "Menimme samalla porukalla monta vuotta, vaikka liikevaihto kasvoi todella paljon. Kyllä muistan, että monta vuotta sitä mietti, että miten näitä oli ennen aikaa tehdä.”

Lemonsoft on ollut akaalaisen Leomuovi Oy:n toiminnanohjausjärjestelmä vuodesta 2013.
”Meillä oli tarpeena saada ennen kaikkea tuotannonohjaus ERP:iin. Ennen Lemonia meillä oli kaikki ohjeet kirjallisina -  kirjoitimme käsin tauluihin mitä pitää tehdä ja kansioista löytyi paljon monisteita.” Lehtonen kertoo, että Lemonsoftin tullessa vaihtoehdoksi, oli hankintapäätöskin tehty nopeasti. ”Lemonsoft oli monipuolinen ja tuntui selkeältä. Tuotanto oli keskeinen tekijä. Halusimme sellaisen ohjelman, josta löytyisi kaikki tiedot keskitetysti.” Susanna Lehtonen huomioi, että tuotannon käyttöönotto vaati paljon työtä ja jonkin verran räätälöintejäkin, jotta ohjelma saatiin palvelemaan juuri Leomuovin tarpeita. ”Olemme saaneet kaiken toimimaan, mitä olemme halunneet. Tämä on toki vaatinut paljon työtä niin meiltä kuin Lemonsoftiltakin.”

Kasvavaa liikevaihtoa tekevä Leomuovi Oy tuottaa muovikomponentteja ja omia tuotteita niin teollisuuteen kuin yksityisellekin sektorille. Yrityksen keskeisin työllistäjä on rakennusteollisuus. Kasvun vuosiin on kuulunut myös kankaanpääläisen WM-plastin osto, jonka myötä konsernin palvelukapasiteettiin saatiin ruiskuvalujen lisäksi muottivalmistus. Lehtonen kertoo, että Lemonsoft on laajennettu onnistuneesti myös WM-plastin käyttöön. ”WM-plastin tuotannon rakentaminen sujui jo helpommin, koska oli vertailukohtaa siihen miten asiat tehdään.” Kahden toimipisteen hallinta Akaasta ei ole myöskään ongelma: ”Olemme Lemonsoftin kautta saaneet WM-plastin tuotannonohjauksen, raaka-aineiden ostot ja palkanmaksut onnistumaan etäohjauksella.”

Susanna Lehtonen kertoo, että yrityksessä pyritään hyödyntämään toiminnanohjausta täysimääräisesti kaikessa. ”Aina lähdemme siitä, että saako jonkin asian Lemoniin ja sen jälkeen vasta katsomme muita vaihtoehtoja.” Leomuovi Oy:ssä nähdään, että Lemonsoft on ollut ennen kaikkea mukana luomassa mahdollisuuksia: ”On pystytty hallitusti ja kannattavasti tekemään kasvua. Etenkin tuotannon näkökulmasta tällaisen järjestelmän käyttöönotto on ollut merkittävää. Ohjelma on mahdollistanut sen, että olemme saaneet järkevästi lisättyä töitä – ja vielä tällä samalla porukalla mitä meitä on ollut aiemminkin. Kyllä näen, että henkilöstöresursseja tämä säästää joka paikassa.”  

leomuovi_logo

Leomuovi Oy lyhyesti

  • Vuonna 1984 perustettu kotimainen muovikomponenttien valmistaja
  • Vuoden 2018 alusta konserniin kuulunut myös Kankaanpäässä toimiva WM-plast Oy
  • Päätoimipiste Akaan Viialassa
  • Lue lisää leomuovi.fi